1 2 3 4 5 6 7 8 9 A B C D E F G H I J K L M N O P Q R S T U V W X Y Z
P?¤iv?¤ns?¤de Ja Mennink?¤inen
Aurinko kun p?¤?¤tti retken
siskoistaan j?¤i j?¤lkeen hetken,
p?¤iv?¤ns?¤de viimeinen.
H?¤m?¤r?¤ jo mets?¤?¤n hiipi,
p?¤iv?¤ns?¤de kultasiipi
aikoi juuri lent?¤?¤ eest?¤ sen.
Kun mennink?¤isen pienen n?¤ki vastaan tulevan,
se juuri oli noussut luolastaan.
Kas mennink?¤inen ennen p?¤iv?¤nlaskua ei voi
milloinkaan el?¤?¤ p?¤?¤ll?¤ maan.
Katselivat toisiansa,
mennink?¤inen rinnassansa
tunsi kummaa leiskuntaa.
Sanoi: "Poltat silmi?¤ni,
mutt' en ole el?¤iss?¤ni n?¤hnyt mit?¤?¤n yht?¤ ihanaa!
Ei haittaa, vaikka loisteesi mut sokeaksi saa
- on pime?¤ss?¤ helppo vaeltaa.
K?¤y kanssani niin kotiluolaan n?¤yt?¤n sulle tien
- ja sinut armaakseni vien."
S?¤de vastas: "Peikkokulta,
pimeys vie hengen multa
enk?¤ toivo kuolemaa.
Pois mun t?¤ytyy heti menn?¤,
jos en kohta valoon lenn?¤,
niin en hetke?¤k?¤?¤n el?¤?¤ saa!"
Joo, niin l?¤hti kaunis p?¤iv?¤ns?¤de, mutta viel?¤kin
kun mennink?¤inen yksin tallustaa,
h?¤n miettii, miksi toinen t?¤?¤ll?¤ valonlapsi on
ja toinen y??t?¤ rakastaa.